Uutisarkisto
Uusi lippukunnanjohtaja Niko-Juhani "Niksa" Salminen
Antti "Arjo" Arjosen jäätyä pitkän pestinsä jälkeen varhaiseläkkeelle lippukunnanjohtajan työstä, on uusi johtaja valittu tammikuussa.
Lippukunnan uudeksi johtohahmoksi valittiin hallituksen ensimmäisessä kokouksessa Niko-Juhani "Niksa" Salminen. Niksa on pitkän lijan partiosissi, joka on nähnyt partiotoimintaa lähes joka sektorilla. Niksa on ollut muun muassa sudenpentujohtaja ja piirin meripartiojaoston jäsen. Lisäksi Niksa on jo usean vuoden ajan pitänyt yllä lippukunnan atk-järjestelmiä ja internet-sivuja. Viime vuosien aikana Niko-Juhani on toiminut satamakirjatiimissä, niin valmistuksessa, markkinoinissa kuin myynnissäkin. Siinä ohella on joka kevät tullut laitettua kuntoon myös s/y Merisissin sähkötekniset laitteet. Niksa on myös Merisissin kippari.
Niko-Juhanin tavoittaa parhaiten sähköpostilla osoitteesta, joka löytyy yhteystieto-sivulta. Ensimmäisenä kannattaa kuitenkin aina lähestyä itseään lähinnä olevaa sudenpentujohtajaa tai venekunnanjohtajaa. Lippukunnanjohtaja johtaa kerran kuussa laivapäällystön kokoukset. Ne ovat kololla kuukauden ensimmäisen täyden viikon torstaina klo 18.30.
Viimeksi muokannut: Tarvainen Essi 12.02.2007
Vanhenee: 01.06.2007
Meripartiolippukunta Turun Partio-Sissit ry

