Jäsenlehti Reimari
Reimarin kansiKoko sotien jälkeisen ajan on lippukunnan toiminnasta tiedotettu jäsenille postitettavan monistetun kiertokirjeen "Sissitiedotuksen" avulla. Keväällä 1956 heräsi ajatus, että tätä Sissitiedotusta voisi laajentaa tiedotuslehdeksi nitomalla se kansien väliin, jolloin mukaan voisi puhtaan tiedotusaineiston lisäksi liittää jonkun kirjoituksenkin.
Uuden lehden nimeksi keksittiin REIMARI, jolle teetettiin laatikollinen offset- asuisia kansia. Ensimmäinen Reimari näki päivänvalon elokuussa 1956. Siinä oli kansilehtien lisäksi kuusi sivua.
Reimari on ilmestynyt siitä alkaen keskeytyksettä, keskimäärin neljä numeroa vuodessa. Kesken vuotta 2000 havahduttiin myös nettiversion julkaisuun. Tällä hetkellä uusin numero netissä on 173. Nettiversiot julkaistaan hieman eri tahdissa kuin paperilla.
Lehden pitkäaikaisimpana ja legendaarisena päätoimittajana toimi Matti "Lansson" Uronen. Hänen aikanaan tehtiin Reimarit nro 12 -72. Parhaimpina vuosina lehti ilmestyi kuusi kertaa. Jokaista numeroa tekemässä on ollut suuri määrä vakituisia tai tilapäisiä toimittajia, avustajia ja talkooväkeä.
Reimari on voittanut useita valtakunnallisia partiolehtikilpailuja sekä yhden yleisen monistettujen seuralehtien Suomen mestaruuden.
Reimarin päätoimittaja: Korpela Arttu, 050-537 1317, Katso Email-osoite
Ensimmäisen Reimarin kansiReimari 50v 1956-2006
| Nro | Vuosi | Osa | Tiedostokoko |
|---|---|---|---|
| 173 | 2007 | 1 | 4.93Mb |
| 172 | 2006 | 3 | 7.91Mb |
| 171 | 2006 | 2 | 7.57Mb |
| 170 | 2006 | 1 | 4.90Mb |
| 169 | 2005 | 4 | 6.21Mb |
| 168 | 2005 | 3 | 3.78Mb |
| 167 | 2005 | 2 | 5.13Mb |
| 166 | 2005 | 1 | 5.22Mb |
| 165 | 2004 | 4 | 11.73Mb |
| 164 | 2004 | 3 | 9.53Mb |
| 163 | 2004 | 2 | 7.04Mb |
| 162 | 2004 | 1 | 4.56Mb |
| 161 | 2003 | 4 | 7.82Mb |
| 160 | 2003 | 3 | 3.85Mb |
| 159 | 2003 | 2 | 2.84Mb |
| 158 | 2003 | 1 | 2.47Mb |
| 157 | 2002 | 4 | 1.57Mb |
| 156 | 2002 | 3 | 0.79Mb |
| 155 | 2002 | 2 | 1.99Mb |
| 154 | 2002 | 1 | 1.17Mb |
| 153 | 2001 | 4 | 1.93Mb |
| 152 | 2001 | 3 | 1.09Mb |
| 151 | 2001 | 2 | 1.18Mb |
| 150 | 2001 | 1 | 2.37Mb |
| 149 | 2000 | 4 | 3.44Mb |
| 148 | 2000 | 3 | 3.05Mb |
| 147 | 2000 | 2 | 1.29Mb |
Meripartiolippukunta Turun Partio-Sissit ry

