» Etusivu » Lippukunnan historiaa » Lippukunnan historiaa, 1946-1992

Lippukunnan historiaa, 1946-1992

Uusi nousu

Kokonaan uusi vaihe Turun Partio-Sissien historiassa alkoi 7.3.1946, jolloin muutamien entisten partiosissien kutsusta pidettiin kokous lippukunnan toiminnan uudelleen organisoimiseksi. Läsnä oli 11 vanhaa sissiä ja 1 uusi; näistä muodostettiin kaksi vartiota, Haukka ja Repo.

Lippukunnanjohtajaksi valittiin Veikko Junnila. Toiminta lähti heti käyntiin erittäin vilkkaasta ja jäsenluku nousi vuodessa 56:een. Heti seuraavana kesänä pidettiin Helmussaarileiri, joka oli siitä erikoinen, että osanottajina olivat olivat kaikki lippukunnan jäsenet.

Leirit

Sotien jälkeisetkin kesäleirit pidettiin Helmussaaressa aina vuoteen 1967 asti. Helmussaari tuli siis olleeksi Turun Partio-Sissien vakituisena leiripaikkana tasan 40 vuotta. Sinne myös liittyvät monet tähänkin päivään säilyneet perinteet.

Vuonna 1969 pidettiin kesäleiri Taivassalon Tuomarlassa ja 1971 -1972 Brändön Långskärissä. Vuodesta 1974 oli leiripaikkana Nauvon ulkosaaristossa sijaitseva kaunis Fårö. Fårön leiripaikasta jouduttiin luopumaan satamapaikan mökittymisen vuoksi v. 1980. Seuraavana kahtena vuonna pidettiin kesäleiri Helsingholmassa, sitä seuraavat Öjenissä, mutta kulkurileirien suuritöisyys saivat lippukunnan aktiivisesti etsimään omaa leiripaikkaa.

Vuonna 1984 löydettiin Nauvon Gullkronan saaristosta kalastaja Rainer Ehrmanin omistama Hålskär joka onnistuttiin vuokraamaan. Vuoden 1987 kesäkuussa vihittiin saarelle pystytetty hirsikämppä käyttöönsä, vuonna 1988 porattiin kaivo ja vuonna 1990 saatiin saareen kunnollinen laituri ja vaja.

Lippukunta on osallistunut kaikkiin Suomessa järjestettyihin suurleireihin. Viiden sodanjälkeisen suurleirin johtaja on ollut partiosissi (Satahanka II ja Hakkis, Lauri Winter,. Satahanka IV, Aarno Stauffer; Satahanka VI, Antero Hagelberg; Satahanka VII, Pentti Ajanko). Lähes jokaisella Jamboree-leirillä on ollut partiosissejä, Norjanjamboreella peräti yhtenä leirin viidestä johtajasta.

Partiosissien ensimmäinen talvileiri pidettiin Isossa Pukissa 1947, ja siitä lähtien on talvileirejä järjestetty aniharvoja poikkeuksia lukuunottamatta miltei joka talvi. Aluksi käytettiin sisämajoitusta (Iso-Pukki, Masku, Ampola), sitten pelkkää telttamajoitusta (Karjala, Taivassalo, Raasi, Rovaniemi) tai molempia. 80-luvulla talvilomien yleistyessä huomattiin, että kiinnostus hiihtoloman talvileirejä kohtaan alkoi vähetä. Talvileirejä pidettiin useina vuosina viikonlopun mittaisina. Nyt tuntuu innostus talvileirejäkin kohtaan taas elpyneen, mutta leutojen talvien takia on suunnistettu pohjoiseen. Viimeisin pidettiin Ro- vaniemellä Lapin maisemissa.

Paljon käytetty uusi retkipaikka on ollut VSP:n Leijankorven kämppä lähimaastoineen.

Ensimmäinen Merisissi

S/y Merisissi IS/y Merisissi I

Ehkä kauaskantoisin muutos lippukunnan toiminnasta tapahtui vuonna 1950, jolloin Turun Partio-Sissit muuttui meripartiolippukunnaksi. Helmussaarileirillä 1949 oli syntynyt päätös oman veneen hankkimisesta lippukunnalle, ja syksyllä ryhdyttiin asiaa ajamaan pontevasti.

Piirustukset teki lippukunnan toivomusten mukaisesti tunnettu venekonstruktori Hans H. Gripenberg, ja rungon rakensi kalastaja John Öström Åvassa. Uuden veneen rikaus ja sisustustyöt suoritettiin omin voimin alkukesästä 1950, ja 17.7. suoritettiin esittelypurjehdus lahjoittajille ja lehdistön edustajille.

Vene sai nimekseen Merisissi, sen pituus oli 9,2, leveys 3,2, syväys 1,1 ja purjepinta 36 m2, (iso, mesaani, fokka). Makuupaikkoja oli alunperin 10 hengelle. Myöhemmin veneeseen hankittiin myös apumoottori, joka kuitenkaan ei toiminut joka kesä. Veneen purjehdusominaisuudet olivat melko vaatimattomat, joten viikonloppupurjehdusten tavallinen kääntöpiste oli Etelä-Airistolla, jossa yövyttiin. Pari kertaa kesässä tehtiin matkapurjehdus, joista pisimmät suuntautuivat Tukholmaan ja Raumalle.

Dramaattinen tulipalo tuhosi veneen kajuutan kesällä 1963, mutta vene korjattiin entistä ehommaksi.

Vene pysyi lippukunnan hallussa kuusitoista vuotta, kunnes se keväällä 1966 myytiin loviisalaiselle meripartiolippukunnalle. Nykyisin se on yksityisomistuksessa ja sen nimi lienee Veera.

Vanha Sissi" täytti tehtävänsä hyvin, vaikka se epäilemättä ei enää tämän päivän partiosissejä tyydyttäisikään.

Ensinnäkin veneiden koko ja varustetaso oli 50-luvun alussa yleensäkin aivan toista kuin nykyisin. Merisissi herätti kaikkialla lähinnä positiivista huomiota. Toiseksi lippukunnan jäsenluku sekä johtajiston purjehdus- ja merenkulkutaidot ovat niistä ajoista valtavasti lisääntyneet. Nykyisen Merisissin kokoinen vene olisi vielä silloin joka suhteessa ylittänyt lippukunnan voimavarat.

Toinen Merisissi

S/y Merisissi IIS/y Merisissi II

Itse asiassa toinen Merisissi oli aivan samanikäinen kuin ensimmäinen, mutta ominaisuuksiltaan lippukunnalle paremmin soveltuva. Se löytyi Luvialta keväällä 1966, omistaja oli halukas myymään ja me halukkaat ostamaan, ja niin syntyi kauppa saman tien.

Makuupaikkoja uudessa veneessä oli saman verran kuin edellisessä eli 10 hengelle. Kaikkea muuta on enemmän. Pituus on 12,1, leveys 4,0, syväys 1,7, uppouma n. 15,0.

Veneeseen tehtiin runsaasti muutoksia sinä aikana, jonka se oli partiosissien omistuksessa. Heti ensimmäisenä talvena uusittiin koko riki: teetettiin uudet mastot ja purjeet. Muutostyön suunnitteli ins. Lars Ström. Rikin uusinnan yhteydessä purjepinta-alaa lisättiin reippaasti. Entinen 65 m2 kasvoi siten, että se nyt oli n. 90 m2 tai genuaa käytettäessä pitkälle toista sataa neliötä. Seuraavat huomattavat muutokset olivat hydraulisen ohjausjärkestelmän asennus ja dieselmoottorin hankinta vanhan Wickströmin tilalle.

Aluksen toimintasäde oli aivan toista luokkaa kuin vanhan Merisissin aikoina. Pisimmät matkat suuntautuivat Puolaan ja Öölantiin. Gotlannissa käytiin usein ja Maarianhaminassa tavallisten viikonloppupurjehdustenkin aikana.

Runsaasti julkisuutta saavuttanut Merisissin purjehdus oli osallistuminen suurten purjekoululaivojen "Tall Ships' Race"-kilpailuun 1972 reitillä Helsinki - Kiel. Eräiden yhteensattumien seurauksena matka katkesi Gotlannissa tapahtuneeseen karilleajoon. Vauriot olivat melkoiset, mutta vakuutusten ansiosta alus saatiin korjatuksi entiselleen.

Kolmas Merisissi

Lisääntyneen purjehdusaktiviteetin myötä todettiin 70-luvun lopulla Merisissin käyvän toisinaan ahtaaksi. Puurunkoisen veneen ja sen koneen kunnostaminen ovat joka kevät yhä suurempia ponnistuksia vaativa urakka. Alkoi vuosia kestänyt keskustelu uudesta veneestä. Taloudellisten resurssien kasvaessa uskallettiin perustaa venetyöryhmä hanketta suunnittelemaan.

S/y Merisissi III, Kuva: Erkka HalmeS/y Merisissi III, Kuva: Erkka Halme

Värikkäitten vaiheitten jälkeen saatiin kesällä 1981 nimekkään argentiinalaisen venesuunnittelijan German Frers jr.:n ehdotus uudeksi koulutusalukseksi.

Näiden piirustusten pohjalta teetettiin talvella 1981-82 Piikkiössä Vene-Mare Oy:llä alumiinirunko joka sisustettiin ja varusteltiin Finmar- Yardsilla Turussa.

Veneen sisustus-, riki- ja kansisuunnitelmat tehtiin omin voimin Lars Strömin antaessa asiantuntija-apuaan. Lippukunnasta olivat rakentamisprojektissa keskeisimmin mukana Heikki Ajanko ja Timo Granberg. Veneellä on kuluneitten vuosien aikana purjehdittu kaikkialle Itämeren piirissä (Latviaa ja Liettuaa lukuunottamatta). Sillä on osallistuttu kahdesti Tall Ship's Raceen ja käyty kahdesti järvillä (TERVAS-leiri/Kivijärvi, SATAHANKA VIII/Saimaa).

Kuluneitten vuosien aikana vene on osoittautunut erinomaiseksi koulu- tusalukseksi. Sen merikelpoisuus ja purjehdusominaisuudet ovat lpistavat. Tämän osoitti mm. luokkavoitto vuoden 1992 Tall Ships Racessa välillä Karslkrona-Kotka.

Muista aluksia

Merisissien ja 20-luvulla olleen purren lisäksi on partiosisseillä vuosien varrella ollut käytössään muitakin veneitä.

Vuonna 1961 saatiin lahjoitukseksi moottorivene. Veneen nimeksi tuli "Merivehje" , mutta sen matkoista ei ole säilynyt tietoja.

Ensimmäiseen Merisissiin lahjoitti jollan Pelle Grönroos. Tämän puisen ja sitä seuranneen lasikuituisen jollan nimenä olivat "Pelle" .

Hålskärin yhteysalukseksi ja luotausveneeksi hankittiin vuonna 1989 Terhi Big Fun-tyyppinen perämoottorivene. Venettä kutsutaan nimellä "Sikahauska".

Viimeiset venehankinnat ovat vuosina 1989-90 hankitut kuusi Scout-430-jollaa. Jokaisella venekunnalla on näin käytössään oma nimikkopurtensa.

Lisäksi lippukunta on aikoinaan omistanut yhden optimistijollan, nimeltään "Jellona", ja omistaa edelleen yhden surffi-laudan, jota säilytetään leirisaaressa.

Kolot

Kolmekymmentä ensimmäistä vuottaan Turun Partio-Sissit oli toiminut Turun Suomalaisen Yhteiskoulun tiloissa, missä ei tarvinnut huolehtia vuokrasta, ei lämmityksestä eikä edes siivouksesta. Toiminnan sotien jälkeen suuresti vil- kastuessa alkoi kuitenkin tulla ilmeiseksi, että aikanaan ihanteellinen kolo Yhteiskoulun alakerrassa on liian pieni.

Syksyllä 1956 tehtiin rohkea toimenpide: vuokrattiin Uudenmaankatu 13:sta Osuuskaupan kellarissa sijaitseva kolme huonetta, toimistokomeron ja varaston käsittävä huoneisto, Turun Metsänkävijäin aikanaan kovalevyseinillä partiokoloksi muuttama pommisuoja.

Uudenmaankadulla lippukunta eli yhden voimakkaan nousukautensa, jonka huippu sattui vuoden 1957 paikkeille. Kellarikolossa oli kuitenkin omat haittansa, joista pienin ei ollut se, ettei ainakaan poikien siivousinto riittänyt vastustamaan kadun tasossa olevista tuuletusventtiileistä laskeutuvaa runsasta pölyä. Lisäksi koIolla ei voinut pitää kuin yhtä kokousta kerrallaan, kovalevyseinien äänieristys oli siksi olematon.

Vuonna 1959 ryhtyikin lippukunnan Laivapäällystö etsimään vielä parempaa koloa, ja saman vuoden syksyllä allekirjoitettiin kauppakirja, jolla ostettiin lippukunnalle kolmen huoneen ja keittiön puutalo-osake Eskelinkatu 2:sta, nykyinen kolomme. Uudenmaankadun kolo siirtyi edelleen Puhurin Pojille.

Ostetun puutalohuoneiston alakerta muutettiin suunnilleen nykyiseen asuunsa talvella 59/60. Muutossuunnitelmat laati ja työn johti silloinen lippukunnan- johtaja Veikko Junnila. Työ tehtiin kokonaisuudessaan lippukunnan jäsenten omin voimin.

MyÖhemmin on sisustustyötä useaan otteeseen jatkettu yläkerran, eteisen ja keittiön osalta (yläkerta oli alkuaan kylmä ullakko). Erityisesti lämmitys- ongelmiin on vuosien varrella kokeiltu monenlaisia ratkaisuja. Kolon peruskorjaus toteutettiin vuonna 1983.

Turun Suomalaisen Yhteiskoulun, nykyisen Tuureporin koulun ja lukion, lippukunnan toimintaa kohtaan osoittama myötämielisyys on jatkunut poismuuton jälkeenkin. Koulun tiloja on aina auliisti myönnetty partiosissien käyttöön.

Jäsenlehti Reimari

Koko sotien jälkeisen ajan on lippukunnan toiminnasta tiedotettu jäsenille postitettavan monistetun kiertokirjeen "Sissitiedotuksen" avulla. Keväällä 1956 heräsi ajatus, että tätä Sissitiedotusta voisi laajentaa tiedotuslehdeksi nitomalla se kansien väliin, jolloin mukaan voisi puhtaan tiedotusaineiston lisäksi liittää jonkun kirjoituksenkin. Uuden lehden nimeksi keksittiin REIMARI, jolle teetettiin laatikoIlinen offset- asuisia kansia. Ensimmäinen Reimari näki päivänvalon elokuussa 1956. Siinä oli kansilehtien lisäksi kuusi sivua.

Reimari on ilmestynyt siitä alkaen keskeytyksettä, keskimäärin neljä numeroa vuodessa, ja nyt ollaan Reimarissa numero 153 (Joulukuu 2001).

Lehden pitkäaikaisimpana ja legendaarisena päätoimittajana toimi Matti "Lansson" Uronen. Hänen aikanaan tehtiin Reimarit nro 12 -72. Parhaimpina vuosina lehti ilmestyi kuusi kertaa. Jokaista numeroa tekemässä on ollut suuri määrä vakituisia tai tilapäisiä toimittajia, avustajia ja taIkooväkeä. Reimari on edelleenkin sangen työvoimavaltainen tuote, vaikka monistamisesta onkin siirrytty kehittyneempiin painomenetelmiin ja avuksi on otettu nykyaikaiset mikrot tekstinkäsittelyohjelmineen.

Reimari on voittanut useita valtakunnallisia partiolehtikilpailuja sekä yhden yleisen monistettujen seuralehtien Suomen mestaruuden.

Talous

Turun Partio-Sisseillä ei ole koskaan ollut sellaista taustayhteisöä, joka rahoittaisi lippukunnan toiminnan. Talous on aina perustunut omatoimisuuteen.

Ennen sotia oli iltamien järjestäminen tärkein tulolähde. Varat käytettiin lähinnä kaluston hankintaan. Lippukunnalla oli mm. kaksi rumpua ja kesäleirejä varten omat Niger-teltat.

Sotien jälkeen on uskallettu ottaa yhä suurempia riskejä. Kun vanha Merisissi vuonna 1950 tilattiin, oli omaa rahaa ehkä 10.000 vanhaa markkaa. Kaupan loppusumma oli n. 300 000 mk. Mutta erotus saatiin kokoon.

Vielä suurempi hankinta oli kymmenkunta vuotta myöhemmin osakehuoneiston osto ja kunnostus partiokäyttöön sopivaksi, sitten uuden Merisissin hankinta ja korjaukset.

Rahanansaitsemiskeinoja on kokeiltu monia. Lehtitilausten hankinta on näistä vanhin. 50-luvulla järjestettiin ensin myyjäisiä, sitten mainosjakeluja ja 6O-lu- vulla ensin mainoskulkueita ja sitten teatterinäytåntöjen myyntiä. Vuodesta 1970 on joulupukkipalvelu ollut yksi ansaitsemis-tapa. Myös joulukuusien myyntiä on kokeiltu. Vuonna 1974 tuli ensimmäinen lippukunnan tekemä joulukortti myyntiin.

Samana vuonna aloitettiin satamapaikkojen järjestelmällinen keruu Merisissin tarpeisiin. Kokoelman karttuessa alkoivat lippukunnan jäsenet ja poikien isät ottaa satamamapin kopiotavakseen omiin tarpeisiinsa. Vähitellen syntyi ajatus ottaa kopiot itse ja myydä niitä kirjan muodossa.

Vuonna 1979 ilmestyi SUURI SATAMAKIRJA 1- Turun saaristo. Kirja sai hyvän vastaanoton ja seuraavana vuonna ilmestyi teossarjan toinen, Ah- venenmaata käsittelevä osa. Kirjojen saaman suosion rohkaisemana järjestettiin vuonna 1981 Suomenlahdelle usean viikon pituinen luotauspurjehdus, ja seuraavana vuonna ilmestyi Suomenlahden käsittävä kirjasarjan kolmas osa. Teokset on sittemmin laadittu kaksikielisiksi ja niistä on otettu useita korjattuja painoksia. Edelleenkin muodostavat luotauspurjehdukset ja kirjojen koontitalkoot mielenkiintoisen lisän lippukuntamme toimintaan. Alusta lähtien on kirjaa tehty talkoovoimin. Satamakirjat muodostavat tällä hetkellä lippukunnan tärkeimmän rahalähteen ja siksi niiden kehittämiseen on viime vuosina panostettu entistä enemmän.

Suurempia taloudellisia yrityksiä ovat myös turkulaiset liikelaitokset tukeneet. Lisäksi on saatu avustuksia kaupungin nuorisotoiminta- ja raittiusmäärärahoista.

Erittäin merkittävää taloudellista tukea lippukunta on saanut poikien vanhempien muodostamalta tukiyhdistys Takilalta.

Vuonna 1989 oli lippukunta perustamassa Scout-Marin Oy:tä yhdessä Rauman Myrskypoikien kanssa. Yhtiö otti hoitaakseen Suomen Partiolaisten venetyypin Scout-430-jollan valmistuttamisen, markkinoinnin ja myynnin. Veneitä on valmistettu tähän mennessä yli 150 kappaletta ja niistä suunnilleen puolet on myyty partiolippukunnille. Scout-Marinin toiminta ei ole ollut taloudellisesti kannattavaa, pikemminkin päinvastoin.

Jatkamme eteenpäin

Paljon on muuttunut sitten Turun Partio-Sissien perustamisen. Mutta on sentään jotain säilynytkin. Nuotiosavun tuoksu ja primitiivisen leirielämän viehätys on on tänään aivan sama kuin Baden-Powellin aikana. Uskomme, että aito ja yksinkertainen partiotoiminta -seikkailu, luonto ja toveruus sekä oikein toteutettu vartiojärjestelmä -on yhä oikea avain tuloksekkaaseen partiotoimintaan .

Vain tuloksethan jotain merkitsevät. Tärkeätä ei ole Turun Partio-Sissit, tärkeätä ei edes partioliike vaan se päämäärä, johon pyrimme, se, että tämän päivän pojasta kasvaa mies, yhteiskuntakelpoinen kansalainen, joka aikanaan on valmis omalla paikallaan rakentamaan tätä yhteiskuntaa, omaa isänmaatamme.

Siihen me pyrimme. Lupaamme ainakin yrittää. Parhaan kykymme mukaan.

Tämä historiikki on pääosin julkaistu teoksessa Turun Partio-Sissit ry. 1993. Turun Partio-Sissit 1917-1992: lippukunnan historiaa ja nykypäivää. Grafia, Turku.

Sivun ylälaitaan